Reino Helismaa

Reino Vihtori "Repe" Helismaa (12 July 1913, Helsinki - 21 January 1965) was a Finnish singer-songwriter, musician and scriptwriter, mainly known for his humorous, yet homely songs. One of his best-known interpreters was Tapio Rautavaara. Reino Vihtori ”Repe” Helismaa, vuoteen 1934 Helenius,[1] (12. heinäkuuta 1913 Helsinki – 21. tammikuuta 1965 Helsinki) oli suomalainen sanoittaja, säveltäjä, kuplettilaulaja, viihdetaiteilija, elokuvanäyttelijä ja käsikirjoittaja. Erityisesti hänet muistetaan yhteistyöstään Toivo Kärjen, Tapio Rautavaaran ja Esa Pakarisen kanssa. Helismaa muistetaan noin viidestätuhannesta sanoituksestaan, joista 1 500 levytettiin. Hän oli tuotteliaimpia suomalaisia sanoittajia yhdessä Sauvo Puhtilan, Vexi Salmen ja Juha Vainion kanssa.[2] Hän teki myös muun muassa radiokuunnelmia, elokuvakäsikirjoituksia (muun muassa Pekka ja Pätkä -elokuvat) ja näytelmiä. Helismaa oli 1950-luvun alusta lähtien hedelmällisessä yhteistyössä säveltäjä Toivo Kärjen kanssa. Tapio Rautavaara levytti monet Helismaan sanoittamista kappaleista. Rautavaaran lisäksi Helismaan sanoituksia ovat vuosien varrella levyttäneet muun muassa Olavi Virta, Esa Pakarinen, Henry Theel ja Eemeli. Helismaa teki elämänsä aikana kahdeksan näytelmää, kymmenen revyytä, 104 radiohupailua, 32 elokuvakäsikirjoitusta ja noin 5 000 laulutekstiä. Helismaa käytti oman nimensä lisäksi salanimiä Orvokki Itä (samaa nimeä käytti myös Toivo Kärki), Aarne Lohimies, Rainer Kisko, Väinö Karras, Jukka Roine ja Rauni Kouta. Tunnetuimpia Helismaan sanoittamia kappaleita ovat ”Sinun silmiesi tähden”, ”Hopeinen kuu”, ”Päivänsäde ja menninkäinen”, ”Kulkuri ja joutsen”, ”Reissumies ja kissa” sekä ”Meksikon pikajuna”. Helismaan kuoltua hänen paikkansa Toivo Kärjen hovisanoittajana otti Juha Vainio, jota Helismaa ei kuitenkaan koskaan ehtinyt tavata. Lapsuus ja nuoruus Reino Vihtori Helenius syntyi Helsingissä 12. heinäkuuta 1913 Maria ja Vihtori Heleniukselle. Hän oli Ullanlinnassa asuneen kahdeksanhenkisen perheen pojista nuorin. Isä Vihtori oli ammatiltaan puuseppä. Hän kuoli Suomen sisällissodan aikaan huhtikuussa 1918, kun hänet ammuttiin kadulla vaikkei ollut sotimassa eikä edes aseistettu. Perhe lähti pakoon Laukaaseen, jossa Maria-äidillä oli sukulaisia. Samana vuonna he muuttivat Lahteen äidin veljen Augustin luo. Reino kävi Lahdessa neljä vuotta kansakoulua sekä Lahden Lyseossa keskikoulun. Vuonna 1931 hän suoritti armeijan lentokonekorjaajana Viipurissa. Näihin aikoihin hän kiinnostui huumoripitoisista kupleteista ja osti haitarin.[3] [muokkaa] Konelatojaksi ja Helismaaksi Siviiliammatiltaan Helismaa oli konelatoja. Päästyään armeijasta Reino työskenteli aluksi lautatarhalla ja myöhemmin sähköyhtiössä mittarinlukijana. Vuonna 1935 hän aloitti enonsa Augustin omistaman kirjapainon konelatojana, aluksi harjoittelijana. 1930-luvulla hän oli myös jonkin aikaa Lahden sosialidemokraattien nuoriso-osastossa ja työskenteli myös pankin vahtimestarina.[3] Tuona aikana oli tapana muuttaa sukunimi suomalaiseksi. Niin teki myös Reino Helenius, joka päätti vuonna 1934[1] vaihtaa nimensä Helismaaksi. Helismaa meni naimisiin lahtelaisen Lempi Turusen (29.5.1915–4.7.1983)[4] kanssa 13. syyskuuta 1936. Pariskunta muutti Viipuriin, josta Helismaa sai vakituisen työpaikan Karjalan kirjapainossa.[3] Vuonna 1937 Helismaat saivat ensimmäisen lapsensa, joka sai nimekseen Arto. Tytär Satu syntyi vuotta myöhemmin vuonna 1938.[5] Konelatojana tienatut rahat eivät kuitenkaan riittäneet, joten Helismaan piti löytää myös jokin toinen tienesti. Hän rupesi kirjoittamaan ”Lukemista kaikille” ja ”Seikkailujen maailma” -nimisiin lehtiin nimimerkeillä Rudi Halla, Masa Palo ja Eemil Harsa. Lisäksi hän alkoi esiintyä erilaisissa tilaisuuksissa kitaransa kanssa. Rahat riittivät lopulta viipurilaisen omakotitalotontin varaamiseen 1939.[3] Vuonna 1939 Helismaa joutui kuitenkin lähtemään ylimääräisiin sotaharjoituksiin. Talvisota alkoi marraskuussa, ja Helismaa komennettiin ilmatorjuntaan. Sota loppui vuoden 1940 maaliskuussa ja Helismaa kotiutui toukokuussa. Viipuri menetettiin Neuvostoliitolle, joten Helismaa menetti kotinsa ja työpaikkansa. Edessä oli muutto takaisin Lahteen, jossa Helismaa sai työpaikan ravintolan vahtimestarina. Pian pariskunta kuitenkin muutti Helsinkiin, kun Helismaa sai työpaikan konelatojana Maalaiskuntien Liiton kirjapainossa; häntä pidettiinkin erittäin nopeana latojana.[6] [3] [muokkaa] Helismaa ryhtyy kirjoittamaan Talvisota oli päättynyt, ja Helismaa ryhtyi kirjoittamaan novelleja ja pakinoita Isku-nimiseen lehteen, jota hän serkkunsa Olavi Kanervan kanssa päätoimitti.[6] Kesällä alkoi kuitenkin jatkosota ja miehiä tarvittiin rintamalla. Tällä kertaa Helismaa joutui etulinjaan. Pian hänen taitonsa riimittelijänä ja laulajana huomattiin, ja hänet siirrettiin viihdytysjoukkoihin. Sota päättyi 1944 ja Helismaa palasi takaisin kirjapainoon. Sota oli kuitenkin väsyttänyt häntä ja hän haaveili tavallisesta perhe-elämästä. Esiintymiset rajoittuivat lähinnä kirjapainon omiin juhliin. [3] Vuonna 1945 Helismaan perheeseen syntyi poika Markku.[5] »Helismaan runontekotaito tuli ilmi painossa, kun Helismaa nopeaan tahtiin latoi tekstiä ja samalla keskusteli jonkun toisen kanssa runosta, jota tämä tuli pyytämään ystävättären häihin tai kastetilaisuuteen, mihin tarvittiin nopeasti jokin sopiva runonpätkä. Hän kirjoitti nopeasti tekstin latomakoneella ja otti tavallisesta, työn alla olevasta palstasta yhden vedoksen ja ojensi sen tilaajalle: se oli pikapalvelua. Jos sävel oli ennakolta tiedossa – se saattoi olla kansanlaulu tai tuttu iskelmä – Helismaa lauloi tekstin latomakoneensa ääressä. Työkaverit sanoivat, että koska Helismaalla oli noin paljon sivuhommia, pitäisi latomoon kai saada parempi akustiikka.» (Kirjasta Reino Helismaa, jätkäpoika ja runoilija[3]) [muokkaa] Ensimmäiset levytykset ja tutustuminen Kärkeen ja Rautavaaraan Toivo Kärki ja Reino Helismaa työpöydän ääressä. Tapio Rautavaaraan Helismaa tutustui Puistolan työväentalolla. He olivat kuulleet toisistaan jo sodan aikaan, sillä he olivat taistelleet samassa rykmentissä, JR 4:ssä, mutta eivät olleet vielä tuolloin tavanneet. Rautavaara oli kutsuttu esiintymään Puistolan työväentalolle, jolloin hän huomasi Reino Helismaan istuneen eturivissä. Rautavaaran kertoman mukaan Helismaa tuli näyttämön puolelle, paiskasi Rautavaaran kanssa kättä ja sanoi: ”Mä olen sitten se Helismaa.” [7] Helismaa tuli tunnetuksi sodan jälkeen esittämällä J. Alfred Tannerin kupletteja. Ensimmäinen levytys tehtiin vuonna 1947 Rautavaaran kanssa kappaleella ”Yhteinen Susannamme”.[8] Vuonna 1948 Helismaa levytti yksinään J. Alfred Tannerin kappaleita, muun muassa ”Kekkerit Mäkelän kanatarhassa” ja ”Nujulan talkoopolkka”.[9][10] Säveltäjä Toivo Kärki oli sodan aikana tykästynyt Helismaan runoon ”Unta ja totta” ja otti yhteyttä häneen sodan jälkeen. Heistä tuli työkavereita, ja menestyksekäs yhteistyö jatkui aina Helismaan kuolemaan saakka. Vuonna 1948 heidän yhteistyönään syntyi ”Suutarin tyttären pihalla”, jonka Helismaa esitti. Vihjailevan sanoituksensa takia kappale oli kaksitoista vuotta esityskiellossa.[8] Sotien jälkeen Helismaa esiintyi erityisesti myös Tapio Rautavaaran ja Esa Pakarisen kanssa, mutta Rautavaara sanoutui irti kiertueporukasta 1950.[8] Rautavaara perusteli lähtemistään sillä, että isolla porukalla palkkiorahat pitää jakaa eikä kenelläkään jää juuri mitään. Rautavaaran lähtö porukasta oli Helismaalle aluksi kova paikka, mutta myöhemmin hän myönsi Rautavaaran tehneen oikean ratkaisun.[7] Tämän jälkeen yhteistyö Kärjen kanssa tiivistyi. Kappaleita syntyi tiiviillä tahdilla: ”Katuviertä pitkin”, ”Linjuripolkka”, ”Rovaniemen markkinoilla”, ”Imatran Inkeri”, ”Kaksi vanhaa tukkijätkää”, ”Neljän tuulen tiellä”, ”Reppu ja reissumies”, ”Muhoksen Mimmi”, ”Kaksi ystävää”, ”Kievarin Kirsti”, ”Kulkurin iltatähti”, ”Rekiretki”, ”Lentävä kalakukko” – nämä kaikki ja monta muuta pelkästään vuonna 1951. Vuonna 1951 hän sai levylle kaikkiaan 46 tekstiään.[11] Laulajina olivat Helismaan itsensä lisäksi muun muassa Esa Pakarinen, Jorma Ikävalko, Justeeri (Kauko Käyhkö), Veikko Sato, Erkki Junkkarinen ja Matti Louhivuori. Helismaan oma laulutuotanto rajoittui vain humoristisiin kupletteihin.[8] Rautavaara levytti paljon Helismaan kirjoittamia lauluja. Muutamat klassikoiksi muodostuneista kappaleista hän levytti vasta Helismaan kuoltua. Aiemmin Rautavaara ei erityisesti ollut innostunut Helismaan iskelmistä, sillä hän itse suosi iskelmän sijasta laulelmaa. Yhteistyö kaksikon välillä jatkui kuitenkin 1960-luvun taitteessa aina Helismaan kuolemaan saakka. [12] [muokkaa] Työskentely elokuvien parissa: Rillumarei ja Pekka Puupää Rautavaaran lähdettyä Pakarisen (vas.) ja Helismaan (kesk.) kiertueporukasta hänen tilalleen otettiin Jorma Ikävalko (oik.) ”Rillumarei”-elokuvat saivat alkunsa, kun ohjaaja Toivo Särkkä ehdotti yhteistyötä Helismaan, Pakarisen ja Jorma Ikävalkon kanssa. Vuoden 1951 elokuva Rovaniemen markkinoilla oli kansan suosikki mutta kriitikoiden vihaama. Elokuvaa seurasi joukko muita nopeasti kuvattuja rillumarei-elokuvia. Elokuvien käsikirjoitukset tehtiin nopeasti. Tarinat olivat romanttisia, mutta niiden rinnalla kulki huumorijuoni, ja elokuvat sisälsivät runsaasti iskelmiä.[8] Kriitikot vihasivat elokuvia, mutta kansa kuitenkin otti rillumarein avosylin vastaan, ja myöhempi arviointi on osoittanut sen olleen ainakin parhaimmillaan aitoa ja rehellistä katoavan maaseutumaisen elämänmuodon, tukkijätkien ja kulkureiden maailman kuvausta. Kärki ja Helismaa joutuivat armottoman ryöpytyksen kohteeksi, ja heitä pidettiin suomalaisen musiikkimaun pilaajina.[8] Vaikka heidän tuotteistaan vain pieni osa oli rillumareita, kaikki muutkin heitettiin ”virallisen” kritiikin taholta samaan roskakoriin. Kärki puolusteli Helismaata ja hänen töitään, välillä myös silloin kun hän oli arvostelijoiden kanssa osittain samaa mieltä.[7] Samoihin aikoihin tehtiin runsaasti elokuvia, joihin Helismaa teki käsikirjoituksen ja Kärki musiikin. Lähes kaikki näistä lytättiin suoralta kädeltä, koska tekijänä oli Helismaa. Esimerkiksi Helismaan salanimellä kirjoittamaa näytelmää aluksi kehuttiin, mutta kun selvisi, että nimen takana olikin Helismaa, sen esittäminen lopetettiin.[7] Moni silloinen suosikki-iskelmä oli joko elokuvasta peräisin tai antoi elokuvalle aiheen. Pekka Puupää -elokuvien pitkä sarja alkoi 1953.[13] Suosittu elokuvasarja sai kuitenkin päätöksen vuonna 1960, kun Pätkää näyttellyt Masa Niemi teki itsemurhan.[13] 1950-luvun alkupuolen tuotantoa olivat lisäksi muun muassa kappaleet ”Minä soitan sulle illalla”, ”Lauluni aiheet”, ”Laivat puuta – miehet rautaa”, ”Me tulemme taas”, ”Vanhan myllyn taru”, ”Odotin pitkän illan”, ”Hiljainen kylätie”, ”Muista minua”, ”Ohi on”, ”Lapin jenkka”, ”Mummon kaappikello”, ”Virta toi – virta vei” ja ”Keskiyön tango”.[14] Tuotannossaan Kärki ja Helismaa olivat johdonmukaisesti tavallisen kansalaisen puolella ”nappiherroja” vastaan. Kärjen sävellysten lisäksi Helismaa teki myös muun muassa ulkomaalaisiin kappaleisiin suomenkielisiä sanoja. Hän kirjoitti tekstejä niin kupletteihin, tangoihin, iskelmiin kuin myös rakkauslauluihin. [8] Helismaan 1960-luvun elokuvakäsikirjoituksia olivat muun muassa Oho, sanoi Eemeli, Pekka ja Pätkä neekereinä ja Se alkoi omenasta.[15] [muokkaa] Kuolema Helismaa oli kova tupakoimaan,[7] ja hän kuoli keuhkosyöpään 51-vuotiaana vuonna 1965. Hänet on haudattu Honkanummen hautausmaalle (kortteli 21-1-6). Helismaan muistotilaisuudessa lausuttiin: »Hän oli kansanmies, kansanrunoilija; hänen tukkijätkänsä ja äijänsä ovat yhtä aitoja kuin Haanpään koristelemattomuudessaan ja rentoudessaan. Kyllä Helismaa totisesti osasi ottaa myös ilon irti, ja hänen ilonsa oli vapauttavaa, rentouttavaa ja estotonta, hänen riiminikkariutensa virtuoisista. Aivan toisenlaisen Helismaan tapaamme monissa vakavissa lauluissa. Niissä on jo syviä äänenpainoja, mietteliästä elämänviisautta, herkkää lyriikkaa, hiljaista pohdintaa...[16]» Helismaan viimeiseksi tekstiksi jäi ”Aurinko laskee länteen”, jolla Viktor Klimenko edusti Suomea Eurovision laulukilpailussa.[11] [muokkaa] Kuoleman jälkeen ” Sellaista miestä kuin Reino Helismaa oli, ei ole vielä tässä maassa ollut tällä alalla – ja kestää kauan ennen kuin toinen hänenlaisensa tulee. Mielestäni hän oli ajanvietetyössä nerouden rajoilla ja kun menee aikaa ja tulee välimatkaa häneen, hänen neroutensa kyllä huomataan. ” —Tapio Rautavaara[17] Helismaan kuoltua hänen paikkansa Toivo Kärjen hovisanoittajana otti Juha Vainio, jota Helismaa ei kuitenkaan koskaan ehtinyt tavata. Myös Vainio kuoli nuorena kuten Helismaakin: 52-vuotiaana vuonna 1990[2]. Tapio Rautavaara ja Reino Helismaa 1950-luvulla. Moni Helismaan kirjoittama kappale päätyi Rautavaaran levytettäväksi, mutta varsinaiset Helismaan tekemät klassikot hän levytti vasta Helismaan kuoltua. Helmikuussa 1979 järjestettiin Helismaata kunnioittava muistokonsertti, jonka juonsi Peter von Bagh. Konsertissa esiintyivät muun muassa Esa Pakarinen ja Tapio Rautavaara.[18][19] Vuonna 1984 Helsingin Puistolassa nimettiin katu Helismaan mukaan Reino Helismaan tieksi.[5] Vuonna 1987 julkistettiin Puistolan torilla Helismaan muistomerkki, jonka teki Gunnar Uotila.[20] Vuodesta 1989 on jaettu Helismaan nimeä kantava sanoittajapalkinto ansioituneille suomalaissanoittajille. Palkintoa jaetaan viiden vuoden välein, ja sen ovat saaneet Vexi Salmi 1989, Jaakko Teppo 1994, Saukki 1999, Martti Syrjä 2004 ja Hector 2009.[21] Vesa-Matti Loiri levytti albumillisen Helismaan kappaleita, jotka julkaistiin levyllä Vesku Helismaasta vuonna 1977.[22] Myös Hector on levyttänyt Helismaan lauluja, ja ne julkaistiin albumilla Helismaan pikajuna vuonna 2001.[23] Yksittäisiä Helismaahan viittaavia myöhempiä kappaleita ovat muun muassa Juha Vainion ”Repen muistolle”, Jope Ruonansuun ”Repe kirjoitti” ja Samuli Putron ”Helismaa”. Peter von Bagh ohjasi vuonna 1979 Helismaasta henkilökuvan Repe – Pirstaleita Reino Helismaan elämästä.[24] Timo Koivusalo ohjasi Helismaan, Rautavaaran ja Pakarisen kiertue-elämästä kertovan elokuvan Kulkuri ja Joutsen vuonna 1999. Elokuvan Helismaata esittää Martti Suosalo.[25] Samana vuonna julkaistiin postimerkki, jossa olivat Helismaa ja Kärki.[26] [muokkaa] Luonnehdintoja Moni tunnetuista suomalaisista sanoittajista on tunnustanut Helismaan esikuvakseen sanoittajana. Heitä ovat muun muassa Juice Leskinen,[27] Hector[28] ja Gösta Sundqvist.[29] Helismaan mukaan sanoituksissa piti olla mukana ajatuksen lisäksi myös tekniikkaa, mutta tinki itse ennemmin tekniikasta kuin ajatuksesta. Lisäksi hänen mielestään nimi on kappaleessa ”melkein A ja O”, sillä yleisö katsoo ensin levyn nimeä. Helismaan mukaan kappaleen melodian laadun oli oltava selvillä sanoitusta tehdessä. Muuten hänen mukaansa ei koskaan saa kunnon tekstiä syntymään. Lisäksi hänen mukaansa teksti oli ehdottomasti kirjoitettava ennen sävelmää.[30] Helismaan teksteissä on runsaasti loppusointuja. Hänen suosikkiaiheitaan olivat muun muassa Lappi, Villi länsi ja tukkilaistarinat.[8] Peter von Baghin mukaan Helismaan parhaat tekstit ovat tasoa, jolle suomalaisessa runoudessa ovat yltäneet vain Eino Leino ja Lauri Viita.[16] Helismaa oli työssään nopea. Hän sai nopeasti idean ja toteutti sen siinä samalla turhia aikailematta. Samanlaisesti työskenteli myös Toivo Kärki, ja muun muassa siksi heidän yhteistyönsä sujui niin hyvin. Lisäksi Kärjen mukaan he olivat samalla aaltopituudella ja ymmärsivät toistensa ajatukset ennen kuin niitä oli sanottu. [7] Helismaan taitavaan kielenkäyttöön vaikutti muun muassa se, että hän luki erityisesti suomalaista kirjallisuutta todella paljon.[7] Read more on Last.fm. User-contributed text is available under the Creative Commons By-SA License; additional terms may apply.